Olemme Facebookissa!

05.05.2023 Henkilövalintoja edessä

Merkittävät henkilöstörekrytoinnit asettavat päättäjien harteille suuren vastuun. Onnistuminen valinnassa olisi toivottavaa ensimmäisellä yrittämällä.

Punkalaitumen kunnan päättäjät ovat runsaan viikon kuluttua isojen päätösten äärellä. Pitkäaikaisen hallinto- ja talousjohtajan jäädessä eläkkeelle syksyllä, on virkaan valittava uusi henkilö. Kevättalvella irtisanoutuneen teknisen johtajan virkakin odottaa täyttäjäänsä.


Tällä kertaa hakijoita molempiin avoinna olleisiin virkoihin sentään löytyi kohtuullisen mukavasti eli valintoja valmistelleilla työryhmillä on ollut aidosti mahdollisuus etsiä joukosta sopivia henkilöitä, joita valtuustolle esittää. Aina ei näin ole ollut. Koska kalkkiviivoille yltäneistä hakijoista on olemassa myös soveltuvuustestien analyysit, voisi ajatella päättäjillä olevan riittävät oleelliset tiedot valintojen tekemiseksi. Hallinto- ja talousjohtajakandidaatit vieläpä haastatellaan ennen valintapäätöksen tekemistä.


Merkittävät henkilöstörekrytoinnit asettavat päättäjien harteille suuren vastuun. Onnistuminen valinnassa olisi toivottavaa ensimmäisellä yrittämällä. Muodollisen pätevyyden lisäksi viranhoitoon vaikuttavia tekijöitä on monia muitakin, ja nämä kaikki tulisi päätöstä tehtäessä osata ottaa huomioon.

 

Evästeet