Olemme Facebookissa!

09.02.2023 Koulutuksen kruununjalokivi

Punkalaitumen lukio on paikallisen koulutuksen kruununjalokivi. Sitä on syytä vaalia, ja markkinoida.

Valveutuneet punkalaitumelaiset ryhtyivät runsaat kuusi vuosikymmentä sitten ajamaan tarmokkaasti lukion perustamista Punkalaitumelle. Paikkakunnan nuorille haluttiin mahdollisuus parempaan koulutukseen kotipitäjässä.


Lukion saaminen paikkakunnalle oli suuri kehitysaskel paikallisessa koulutustarjonnassa. Vuosikymmenten saatossa omassa lukiossa on kouluttautunut satoja nuoria, kuten vaikkapa eduskunnan nykyinen pääsihteeri Maija-Leena Paavola. Punkalaidun on tarjonnut koulutukselliset eväät monenlaisille elämänurille.


Viime vuosina erilaiset lukiovertailut ovat kumonneet ajatuksen siitä, että pienessä lukiossa opetuksen taso olisi heikko. Punkalaitumen lukio on useamman kerran löytynyt maakunnallisen ja jopa valtakunnallisen arvioinnin kärkipäästä. Kiitos hyvästä menestyksestä kuuluu paitsi opettajille, ennen kaikkea fiksuille nuorillemme. Unohtaa ei saa myöskään päättäjiä, jotka eivät ole lukion toiminnan osalta painaneet punaista nappia, vaikka oppilasmäärät välillä ovat käyneet melko alhaallakin.


Maaseudun ikäluokat pienenevät. Punkalaitumella ollaan syntyvyydessä 1860-luvun nälkävuosien tasolla. Oma lukiomme vahvistuisi, mikäli se saisi oppilaita myös pitäjän ulkopuolelta. Se taas edellyttää markkinointia pitäjän ulkopuolella. Viime aikojen havaintojen perusteella tähänkin pidemmän aikaa esillä oleeseen ideaan on Punkalaitumella viime vuosina herätty.


Punkalaitumen lukio on paikallisen koulutuksen kruununjalokivi ja osa elinvoimaa. Kuten kruununkalleuksista yleensä, siitä on pidettävä hyvä huoli.

 

Evästeet