Olemme Facebookissa!

09.04.2021 Pyyhkäisy

Kaksisataakymmenen metriä maan pinnasta on melko korkealla. Tähän korkeuteen tähyilee Punkalaitumen Tuulivoima Oy, joka toistamiseen on käynnistänyt Isosuon Tuulipuisto -hankkeen.

Edellisen kerran hanke kaatui hallinto-oikeuden päätöksellä. Jäi mielikuva, että käärmettä ajettiin ”pyssyyn” liian kovalla liikenopeudella.

 

Tuulen tuottama energia on yksi aikamme megatrendejä. Hiilineutraali maailma, vesivoima, kestävä kehitys ja kuormittamaton ruoantuotanto lukeutuvat jokainen kyseiseen genreen. Samoin sähköauto ja sen aukkuihin tarvittavat mineraalit.

 

Megatrendien saastettomuus ei ole itsestäänselvyys. Sähköauton akku tarvitsee litiumia, tuulivoimalan lapa ei sekään synny ilman kaivannaisia.

 

Punkalaitumella kulkee tuulipuiston rinnalla myös bioenergian tuotanto. Se on jostain syystä jäänyt ”lapsipuolen” asemaan, eikä tunnu kuuluvan megatrendeihin ainakaan paikallisesti. Siinä, missä nykyinen energiatuotanto takoo euroja maan alta, megatrendit tekevät sitä näkyvästi.

 

Isosuon Tuulipuisto olisi toteutuessaan pitäjän maamerkki, jonka rinnalla Mäenpään työväentalo ja Vartiola kalpenevat mennen tullen.

 

Näiden kahden rakennuksen henkinen perintö lienee silti 210 metriin ulottuvaa voimalan lavan pyyhkäisyä suurempi.

 

Satavuotias Lotta Svärd oli suomalaisille aikansa megatrendi. Työväentalo puolestaan edusti tavallisten ihmisen kansallista heräämistä. Molemmat kukoistivat, ja molempia kohdeltiin kaltoin. Kummallekin voi kuitenkin kumartaa kiitokseksi.

 

Suomalaisuus ilman näitä kahta ei olisi suomalaisuutta. Se olisi vain pyyhkäisy todellisuudesta.

 

Juha Aro

Evästeet