Olemme Facebookissa!

14.03.2024 Kahdeksas hakuun

Punkalaitumen kuntaan ryhdytään rekrytoimaan historian kahdeksatta kunnanjohtajaa. Kunnanjohtajan roolin suurin haaste pienissä kunnissa tulee siitä, että häneen ladataan lähes yli-inhimilliset odotukset.

Punkalaitumen kunta sai ensimmäisen kunnanjohtajan alkuvuodesta 1972, kun maisteri Lasse Laasjärvi aloitti virassa. Hän hoiti vaativaa tehtävää yli neljännesvuosisadan.


Laasjärven jälkeen virkaa on hoitanut vakinaisesti kuusi henkilöä. Kun vuodesta 2019 lähtien kunnanjohtajana toiminut Tuija Ojala on ilmoittanut irtisanoutumisestaan, on Punkalaitumella edessä historiansa kahdeksannen kunnanjohtajan valinta.


Punkalaitumella voidaan olla tyytyväisiä siitä, että vuorollaan kunnanjohtajaksi on löydetty pätevä henkilö. Tästä kertoo jo sekin, että syvältä etelästä satakuntalaisen leivän juurilta on ponnistettu vastaaviin tehtäviin isoihin kaupunkeihin. Jälleen kerran päättäjien tehtävänä on varmistaa, että onnistuneet rekrytoinnit jatkuvat.


Punkalaitumen kunnan organisaatio on ohut. Vaikka vastuualueille on nimetty omat johtajansa, on kunnanjohtajalla lopullinen vastuu. Onnistumiset ovat päättäjien onnistumisia, epäonnen hetkellä katse kohdistuu helposti johtavaan viranhaltijaan.


Kunnanjohtajan roolin suurin haaste pienissä kunnissa tulee siitä, että häneen ladataan lähes yli-inhimilliset odotukset. Ei riitä, että hoidat hallinnon hyvin, vaan sinun on oltava uusien yritysten ja asukkaiden haalija ja johtamasi kunnan eturivin mainos. Kaupan kassajonossa pitäisi tuntea jokainen kuntalainen, ja ratkoa ne iänikuiset tie- ja rajariidat. Päättäjienkin kanssa olisi tultava toimeen. Listaa voisi tästäkin jatkaa, mutta ei ole syytä pelotella virkaan sopivia hakijoita.

 

Evästeet