14.12.2023 Mitä Charlie sanoi?
Maanantaina Ylen aamutelevisiossa vieraillut Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charlie Salonius-Pasternak hätkähdytti enteellisellä kehoituksellaan reserviläisille, että näiden olisi syytä laittaa itsensä fyysisesti ja henkisesti ”elämänsä kuntoon” vuoden 2025 alkuun mennessä. Hätäisimmät tulkitsivat asiantuntijalausunnon niin, että suomalaisella reserviläisellä on vuosi etsikkoaikaa, sen jälkeen alkaa ”puuristin tienuu”.
Jälkeenpäin Salonius-Pasternak perusteli ajatustaan sinänsä järkevästi, että kunnosta huolehtiminen on tärkeää kaikissa tilanteissa. Huomioitava asia ovat myös USA:n presidentinvaalit, joiden suosikin, Donald Trumpin, edesottamukset suhteessa Eurooppaan ja Natoon ovat vaikeasti ennustettavia.
Salonius-Pasternak korosti, ettei hän halunnut luoda dystopiaa eli kauhukuvaa, mutta sellaisen hän tuli luoneeksi. Kun uutiset täyttyvät jatkuvasti sodista, joista yhtä käy arvaamattomana pidetty naapurimme Venäjä, ovat ihmisten ”vastaanottimet” sopivalla viritystaajuudella tulkitsemaan asioita pahimman uhan kautta.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut suomalaisessa mediassa esiin entistä voimakkaammin jos jonkinlaiset ”asiantuntijat”. Hekin kilpailevat keskenään ruutuajasta. Sen vuoksi saattaa tuntua houkuttelevalta puhua mahdollisimman räväkästi. Totta kai asiantuntijoita tarvitaan, mutta heidänkin olisi syytä muistaa vastuu, joka komeaan titteliin liittyy.