Olemme Facebookissa!

15.07.2021 Talkoilla yhteisiä elämyksiä

Talkoohenki elää ja kukoistaa kulttuurielämysten luomisessa.

Talkoohengen sanotaan kuolleen, mutta Punkalaitumella väite on vahvasti liioiteltu. Täällä kulttuurielämyksiä tehdään porukalla, joskus pienemmällä, joskus hieman isommalla. Mutta kyllä pitäjällä myös remontoidaan ja vaikkapa siivotaan yhteisvoimin.


Se sellainen synnyttää sitä tärkeää ja paljon puhuttua yhteisöllisyyttä. Vaikka kyllä se viekin. Eräs haastattelemani aktiivi kertoi pyörryttävistä talkootuntimääristä. Mutta, kun se on mukavaa ja sitä saa tehdä ystävien kanssa.


Kulttuuri on todettu tärkeäksi ihmisen hyvinvoinnille. Kulttuurin tekijöiden, tuottajien lisäksi tarvitaan myös yleisö. Ilman sitä ei kulttuuri elä.


Näin koronan kurimuksessa näkyy selvästi, miten ihmiset  janoavat olla yhdessä, nauttivat toistensa seurasta. Tahtovat elämyksiä.


Punkalaitumella ja lähiseudulla niitä on runsaasti tarjolla ja ihan kaiken ikäisille.


Kun leffasta tai teatterista palaa kotiin, palaa yleensä aina hymyssä suin. Tuntee, että tällä sitä nyt taas jaksaa jonkin aikaa. Saa unohtaa arjen ja laskut. Mutta kyllä kulttuuri myös koskettaa, panee se joskus jopa itkemään. Ja niin sen kuuluukin tehdä.

 

Hanna-Mari Kamppikoski