Olemme Facebookissa!

18.02.2021 Yhteistyöllä tulevaan

Lapsissa on tulevaisuus, sanotaan. Hyvältä näyttää tuleva, kun punkalaitumelaislapsia saa seurata milloin minkäkin puuhan parissa.

Tässä lehdessä esittelemme ihanat viime vuoden vauvat, mutta myös päiväkodin lapset kertovat kuvan keinoin, miten hauskaa heillä on ammattitaitoisten aikuistensa parissa.

 

Yhteistyössä on voimaa, sanotaan. Sen todisti jälleen hienosti todeksi useampi paikallinen järjestö lyöttäytyessään yhteen ja luodessaan lumesta taidetta muidenkin iloksi.

 

Ystävänpäivätapahtuman jäljiltä seisoo pitäjällä nyt melkoinen lumiukkolauma. Yhteistyö on sellainen voimavara, mitä ei rahassa pysty mittaamaan. Ei vaikka, miten yrittäisi.

 

Se on myös sellainen voimavara, joka tyrehtyy, ja lakkaa olemasta, ellei jokainen sitä halua ja siihen kykene.

 

Parhaimmillaan se on kuin taikajuomaa. Siitä maistava pystyy mihin tahansa. Tai ainakin melkein.

 

Punkalaitumella järjestöjen varassa on monenlainen yhteistyö, mutta myös monenlaiset lapset.

 

Järjestöt tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen ja kannustuksen, jotta niissä toimivat jaksaisivat olla mukana kasvattamassa pitäjämme pieniä.

 

Jotta he olisivat vanhempien ja muiden läheisten rinnalla auttamassa, ideoimassa. Rakentamassa mielekästä elämää.

 

Hanna-Mari Kamppikoski

Evästeet