Olemme Facebookissa!

19.10.2023 Kyllä oli vaikeaa!

Pirha nojaa tulevaisuudessa vahvasti digitaalisiin palveluihin. Influenssarokotusajan varaaminen sähköisesti osoittautui kuitenkin erittäin hankalaksi tehtäväksi.

Pirkanmaan hyvinvointialueen rakenneuudistuksen yhtenä kulmakivenä on digipalveluiden kehittäminen. Niillä korvataan tulevaisuudessa kauas karanneet lähipalvelut. Perusedellytys on kuitenkin se, että myös digipalveluiden on oltava käyttäjälleen selkeitä, toimivia ja niiden kautta on saatava palvelu, jota asiakas oikeasti etsii.


Näin syksyllä moni on ottamassa influenssarokotteen. Ikäihmisille ja tietyille ryhmille ne ovat suositeltavia ja ilmaisia. Ajan voi varata joko soittamalla tai sähköisesti.


Punkalaitumen Sanomat kokeili, kuinka influenssarokoteajan varaaminen Pirhan sähköisen asioinnin kautta onnistuisi. Täytyy sanoa, että äärimmäisen vaikeaksi se oli tehty ja päätyminen oikeaan paikkaan vaati kokeilua ja päättelyä.


Onneksi edelleen on käytössä vanha kunnon puhelinnumero, josta ajan voi varata. Toimituksen kokeilun perusteella voi tältä istumalta suositella sitä kaikille niille rokotusajan varaajille, jotka eivät ole varustettuja salapoliisi Hercule Poirotin päättelykyvyllä.


Sähköisen ajanvarauksen hankaluus on malliesimerkki siitä, mihin digitalisaation lisääminen ei ainakaan saisi johtaa Pirkanmaalla, eikä missään Suomessa.


Käykää ihan huviksenne kokeilemassa, miten sähköinen ajanvaraus onnistuu. Ainahan voi olla, että toimituksen kokeilun kompastuskiveksi muodostuikin ihminen näppäimistön takana.

 

Evästeet