Olemme Facebookissa!

22.04.2021 Osa jatkumoa

Punkalaitumen kunnassa alkanut Luonnollisesti Laitumella -hanke jatkaa aiempia matkailuhankkeita, joilla turisteita pyritään houkuttelemaan seudulle.

Punkalaitumella on vuosien saatossa pyritty monenlaisin keinoin matkailun edistämiseen. Esimerkiksi paikalliset matkailutoimijat ovat yrittäneet yhteistyötä ilman, että se olisi suurta tulta sytyttänyt.


Ehkä suurin ja näkyvin hanke oli 1990-luvun puolivälin jälkeen pystyyn polkaistu Maisematie-hanke. Sen myötä syntyi Taikayöntie, joka sai julkisuutta aikoinaan runsaasti. Loppujen lopuksi matkailubuumia ei sekään synnyttänyt. Taikayöntie jäi toki elämään maisematien statuksella.


Punkalaitumen kunta on jälleen polkaissut käyntiin yrityksen matkailuvirtojen vetämiseksi pitäjään. Nyt teemoina ovat luonto ja kulttuuri sekä niiden ympärillä tapahtuva kehittäminen, aktiviteettien synnyttäminen ja tuotteistaminen. Luonnollisesti Laitumelta -hankkeen suurena ajatuksena on luoda saman niminen brändi.


Tällekin hankkeelle on toivottava pelkkää menestystä. Elinkeinoelämämme kaipaa eittämättä piristysruisketta, ja jos sellainen on saatavissa matkailijoita houkuttelemalla, mikäs se parempi.


Luonto- sekä kulttuurikohteita kyllä Punkalaitumelta löytyy, kotosokeina emme niitä välttämättä huomaa. Mikäli niitä voidaan järkevästi kehittää, on tuotteistaminenkin mahdollista.


Hanke tarvitsee vahvaa yhteistyötä kaikilta toimijoilta, ja yhteen hiileeen puhaltamista. Toivottavasti niitä jälleen kerran löytyy!