23.11.2023 Pilotteja Punkalaitumella
Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa liikkuvien palveluiden pilottikokeilun alueensa kolmessa kunnassa. Yksi niistä on Punkalaidun. Tarkoituksena on selvittää, miten terveysaseman nyt tarjoamat palvelut voitaisiin korvata liikkuvilla palveluilla.
Hyvää päätöksessä on se, että pilotointi toteutetaan ennen kuin tehdään päätöksiä suljettavista lähiyksiköistä. Plussan puolella on sekin, että ainakin toimialuejohtaja Sari Mäkinen lupaa tämän lehden jutussa myös asukkaiden ja henkilökunnan saavan äänensä kuuluville palveluita suunniteltaessa.
Epäilyksiä pilotoinnissa aiheuttaa se, ehditäänkö palvelut järjestää niin nopeasti, että ne voidaan kunnolla arvioida. Aluehallitus odottaa raporttia syksyllä, ja vaikka nyt elämmekin vasta lähestyvää adventtia, on ensi vuoden syksy taas yllättävän nopeasti edessä.
Kun Pirhan kutsu käy, kannattaa palveluiden käyttäjien aktivoitua ja osallistua pidettäviin työpajoihin, ja ennen kaikkea kertoa omat näkemyksenä. Tarkkana on syytä olla myös kunnassa edunvalvonnan rajapinnassa. Nyt suunnitellaan palveluita, joiden toimivuuden tai toimimattomuuden vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen.