24.11.2022 Seurakunnallisia huomioita
Punkalaitumen 16–17-vuotiaat nuoret saavat röyhistää rintaansa. Nuorten äänestysprosentti seurakuntavaaleissa oli peräti 48,1. Muualla maassa puhutaan ainoastaan muutamasta prosentista.
Punkalaitumen seurakunta kokonaisuudessaan oli äänestysaktiivisuudessa valtakunnan kärkipäässä. Edelle nousi ainoastaan muutama muu seurakunta. Kärkipaikka olisi ollut mahdollinen, jos ennakkoäänestys Pourulla olisi järjestetty kahtena päivänä yhden sijasta.
Vaalien seurauksena kirkkovaltuustossa ovi käy sisään ja ulos. Kuuden uuden valtuutetun lisäksi yhdeksän nykyistä valtuutettua sai valtakirjan jatkaa luottamustoimessa.
Tämänkin lehden sivuilla uumoilevat valituiksi tulleet kiinteistöasioiden olevan esillä seuraavalla nelivuotiskaudella. Seurakunnan kiinteistömassaa on kevennettävä ja varmasti kansaa puhuttavia päätöksiä on edessä. Tuomiokapituli linjasi kirkkoherrakysymyksen päättäessään viime viikolla, että nykyistä mallia jatketaan ensi vuonna. Virka-asioita on silti pohdittava, sillä pakettiin liittyy myös nykyinen seurakuntapastorin virka.
Paikallislehden ja miksei seurakuntalaistenkin näkökulmasta toivoisi kotiseurakunnalta aktiivisempaa viestintää etenkin päätöksentekoon liittyen. Tästä asiasta olisi ollut aihetta ehkä huomauttaa julkisesti aiemminkin, mutta näin nivelvaiheessa vieno toive toimii toivottavasti paremminkin kannustuksena, jolloin kenenkään ei tarvitse asiasta mieltään pahoittaa. Yhteisellä asialla tässä kuitenkin ollaan.