30.03.2023 Kansanvallan juhlapäivä
Ensi sunnuntaina on kansanvallan juhlapäivä. Jokainen äänioikeutettu saa kertoa mielipiteensä siitä, kuka on juuri hänen mielestään kelvollinen lakeja maassa säätämään ja eduskunnassa toimimaan.
Mitä on pääteltävissä siitä, että ennakkoäänestysaktiivisuus jäi Punkalaitumella koko maakunnan neljänneksi alhaisimmalle tasolle? Eivätkö vaalit kiinnosta, vai halutaanko äänioikeutta käyttää nimenomaan vasta sunnuntaina varsinaisena vaalipäivänä?
Tiistaina Helsingin Sanomat julkaisi puolueiden kannatuksesta gallupin, joka kertoo taistelun maan suurimman puolueen paikasta olevan tiukka. Kokoomuksen, SDP:n ja Perussuomalaisten kannatus mahtuu 0,6 prosenttiyksikön sisään. Orpo, Marin vai Purra? Yksi heistä tuulettaa kahta muuta riehakkaammin myöhään sunnuntaina ja lähtee tunnustelemaan seuraavan hallituksen kokoonpanoa.
Kuinka käy sitten Pirkanmaalla? SDP sovittelee jo maakunnan suurimman puolueen viittaa harteilleen vahvalla ehdokasasettelulla. Kokoomus ja Perussuomalaiset taistelevat tiukasti kakkossijasta. Punkalaitumen valtapuolue Keskusta on kaukana kärkikahinoista, mutta riittääkö viime hetken noste säilyttämään kaksi edustajaa Pirkanmaalla?
Pirkanmaalla vaaleissa valitaan 20 kansanedustajaa. Kun käy läpi eri medioissa julkaistuja ennusteita eduskuntaan valittavista, on helppo huomata vallan keskittyminen Tampereelle ja sen kehyskuntiin. Kovin montaa nimeä ei tuon alueen ulkopuolelta nosteta esiin. Reuna-alueelta ”riukuaitalinssien” läpi katseltuna tällainen kehitys yhdistettynä huonoon äänestysintoon ei tunnu kovin mukavalta, vaikka toki kaikki kansanedustajat ajavat myös koko edustamansa maakunnan asioita Helsingissä.
Paikallisesti vaaleissa on tietysti mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkälle kantaa Linda Lähdeniemen vaalityö. Häntä ei voi ainakaan moittia toimettomuudesta kampanjoinnissa. Aluevaaleissa ääniä tuli 678. Kuinka käy ensimmäisissä eduskuntavaaleissa?
Moni kysymys saa vastauksen sunnuntaina. Vaalienkin jälkeen politiikan keväässä riittää seurattavaa.