Olemme Facebookissa!

31.08.2023 Rensselit pykälään

Punkalaitumelaisille on tarjolla kunnan kustantama kyyti Akaaseen, jossa Pirhan kuulemistilaisuudessa ensi viikon torstaina voi kertoa mielipiteensä palveluverkkosuunnitelmista.

Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelmaa koskeva kuulemiskierros on käynnissä. Ikaalisissa Pirha sai kansalta ”Herran nuhdetta” yli kolmen tunnin ajan. Viikon päästä torstaina vastaava tilaisuus järjestetään Akaassa. Siellä punkalaitumelaisillakin on mahdollisuus kertoa mielipiteensä muun muassa paljon puhuttaneesta lakkautuslistasta.


Urjalan kunta ilmoitti viime viikolla järjestävänsä yhteiskuljetuksen kuntalaisille Akaan tilaisuuteen ja samaa ajatusta noudatetaan myös Punkalaitumella. Nyt on mahdollista lähteä kunnan kustannuksella kertomaan ”Tampereen herroille” syvien rivien ajatuksia. Kuinka moni lähtee, jää nähtäväksi. Toivottavasti kyyti tulee täyteen.


Ei sillä, ettäkö Pirhan johto välttämättä palvelunkäyttäjää kuuntelisi. Todennäköistä on, että kun leikkauslista on tehty, sen takana pysytään. Mutta  yrittänyttä ei laiteta, sanotaan.

 


Jos ei muuta, niin lähtemisen pontimena voisi toimia vaikkapa johtavien virkamiesten palkkojen ”hienovaraiset”, useiden tuhansein eurojen tarkistukset kuukausitasolla, verrattuna heidän aiempiin palkkoihinsa.


Rensselit pykälään ja täysillä päin!

 

Evästeet