Itsenäisen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisut ovat koko itsenäisyyden ajan olleet reagointia Venäjän kulloiseenkin toimintaan.
Lauantaina vietettävä itsenäisyyspäivä johtaa ajatukset kuin luonnostaan isänmaamme menneisiin vuosikymmeniin. Tapana on peilata kansan kohtaloita nykyhetkeen ja koittaa johtaa menneisyyden ja nykyisyyden avulla jonkinlainen näkemys myös tulevaisuudesta.
Joku valtioviisas sanoi joskus, että Suomi on historian saatossa joutunut tekemään vaikeita päätöksiä pääasiassa naapurimme Venäjän toimien seurauksena. Tätä näkemystä on aika vaikea kiistää. Ovat tekemämme ratkaisut olleet oikeita tai vääriä, mikä on mielipidekysymys, melko usein ne ovat olleet reagointia Venäjän tekemisiin.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustat ovat vaihdelleet. Itsenäisyyden alkuvuosien saksalaissuuntaus ja jatkosodan liittolaisuus Saksan kanssa vaihtui sotien jälkeen rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ja suomettumiseen Neuvostoliiton naapurissa. Neuvostoliiton hajottua vapautui kansainvälistä liikkumatilaa, joka johti vahvaan länsilähentymiseen ja jäsenyyteen EU:ssa.
Kun Venäjän kehitys johti 2010-luvulta lähtien sisäänpäin kääntymiseen, kovan linjan KGB-miesten valtaannousuun ja etupiiriajattelun palautumiseen, Suomi, presidentti Niinistön sanoin ”maksimoi turvallisuuttaan” liittymällä Natoon. Mikäli kehitys Venäjällä olisi ollut toisenlaista, länsi-integraation syventämistä, ei Nato-jäsenyydelle olisi ollut tarvetta.
Entä sitten tulevaisuus? Ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, on vaikeaa, taisi Paasikivi sanoa. Näin se on. Emme kerta kaikkiaan voi tietää, mitä 2020-luvun jälkimmäinen puolisko tuo mukanaan. Historiaamme vastaan peilattuna varmasti voi sanoa, että Venäjän toimintaan joudumme reagoimaan jatkossakin. Hyvässä tai pahassa.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
» Takaisin arkistoon