Talkoohenkeä ja yhteisöllisyyttä tupataan Punkalaitumella korostamaan kyllästymiseen asti. Mutta minkäs teet, kun niistä puhuminen ei ole liioittelua. Sen saattoi aistia Yli-Kirralla viime viikonlopun maatalousnäyttelyissä.
Kaikkien Aikojen Maatalaousnäyttely talonpoikaismuseo Yli-Kirralla on jälleen ohi. Kävijämäärässä päästiin 1 500 tienoille, mitä voi pitää hyvänä saavutuksena.
Museon maatalousnäyttely ei synny itsestään. Sen eteen tehdään vuosittain valtava määrä talkootunteja etukäteen. Varsinaisina näyttelypäivinä yli sata ihmistä huolehtii näyttelyvieraiden viihtyvyydestä, työnäytöksistä ja liikenteenohjauksesta.
Tälläkin kerralla oli hieno huomata, että maatalousnäyttelyssä näkyi uusia kasvoja talkooväen joukossa. ”Museokärpäsen” puremia tarvitaan, jotta paikkakunnan suurimmalla tapahtumalla on myös tulevaisuutta. Samalla taidot ja tiedot siirtyvät luontevasti konkareilta uusille tekijöille, kuten ne ovat siirtyneet maaseudulla vuosisatojen aikana.
Talkoohenkeä ja yhteisöllisyyttä tupataan Punkalaitumella korostamaan kyllästymiseen asti. Mutta minkäs teet, kun niistä puhuminen ei ole liioittelua. Sen saattoi aistia museolla.
» Takaisin arkistoon