Ilmasto-, ympäristö- ja vastuullisuusvaatimukset lisääntyvät tulevaisuudessa myös pienemmissä yrityksissä ja maatiloilla. Olisiko "ilmastovouhotuksesta" poimittavissa myös hyötyjä?
Useamman kuin kerran on voinut kuulla maa- ja metsätalousyrittäjien tuskastelevan ”ilmastovouhotuksen” aiheuttamia lisätöitä. Plankettia on täytettävä ja Vipu-mobiiliin kuvattava peltolohkoja, joiden kasvustoa tekoäly ei ole tunnistanut. Uutena ”vaivana” on ilmastositoumuksen tehneillä maatiloilla ilmasto- ja ympäristösuunnitelman laatiminen. Pääosalla tiloista dead line suunnitelman jättämisessä paukkuu ensi vuoden huhtikuun lopussa.
Vaikka akuutit turvallisuushuolet Euroopassa ja lähialueillamme ovat vieneet viime aikoina runsaasti huomiota, ei EU ole unohtanut ilmasto-, ympäristö- ja vastuullisuusasioita. Maanantaina kunnantalossa järjestyssä tilaisuudessa viesti oli, että sääntely tulee tiukentumaan ja ulottuu jatkossa entistä pienempiin toimijoihin. Ilmastonmuutosta vastaan taistelu tai ”ilmastovouhotus”, kummalta kantilta asiaa tarkasteleekin, tulee siis jatkumaan. Kun isoilta yrityksiltä velvoitetaan tiettyjä ympäristö- ja vastuullisuusasioita, valuvat ne esimerkiksi alihankintaketjua pitkin alas.
Neuvo-asiantuntija Eero Levoniemi muistutti kunnantalon tilaisuudessa, että suomalaispeltojen viljavuuskäyrä pitäisi saada nousu-uralle. Hänen neuvonsa oli, että maatiloilla ilmasto- ja ympäristösuunnitelma kannattaisi laatia itseä, omaa tilaa ja sen tuottavuutta kehittämään, ei vain viranomaisten tahtoa tyydyttämään.
Oliskohan tuossa neuvossa jopa jotain todenperää? Jos paras ilmastoteko on korjata pellolta mahdollisimman suuri sato, eikö siihen maalaisjärjellä ajattelen kannattaisi pyrkiä?
» Takaisin arkistoon