Hirvenmetsästyskausi aloitettiin paikkakunnalla viime lauantaina. Punkalaitumen Metsästysseuralle jahdin ensimmäinen viikonloppu oli tehokas. Lupia seuralla on tänä vuonna seitsemään aikuiseen ja kahdeksaan vasaan.
llä ollut toimittaja ei olisi paljoa tapahtumarikkaampaa jahtipäivää voinut sunnuntaiaamupäivänä todistaa. Metsästyksenjohtaja Juha Aro oli valinnut erinomaisen passipaikan, kun samasta passista ammuttiin puolet aamupäivän saaliista: naaras ja vasa. Aro osui itse kerran ja toisesta osumasta vastasi Aron tytär Elli Aro, jolle kaato oli ensimmäinen.
– Aluksi tietenkin vähän jännitti, mutta sitten kun sai laukauksen, niin tunteet alkoi tasaantumaan ja tuli hyvä fiilis kaadosta. Onhan se erityistä, kun ekan hirven kaataa, iloitsi Elli osumansa jälkimainingeissa.
Kaato syntyi aamun toisesta paikasta. Elli kertoo, että ensimmäisestä paikasta ei ollut järkevää lähteä kokeilemaan. – Vasa meni puiden taakse niin en nähnyt sitä, joten en lähtenyt sitä yrittämään. Lisäksi niillä oli kova vauhti, joten en näin kokemattomana viitsinyt sitä kokeilla, muistelee Elli päivän ensimmäistä tilannetta.
Kun seuraava paikka tuli, Elli oli valmiina. – Isä sanoi hetkeä aiemmin, että kohta tulee varmasti taas tähän, niin kävin siinä tilanteen mielessä läpi ja yritin rauhoittua. Yritin muistaa myös isän neuvon, että nosta ase vasta kun on ampumapaikka, Elli kertaa tilannetta.
Sunnuntain kahdesta muusta kaadosta vastasivat Heikki Vanha-Kuitti sekä Annika ja Kalle Vesa. He kaatoivat kaksi hirven vasaa. – Emme ampuneet emiä, joiden vasat oli ammuttu, muistuttaa metsästyksenjohtaja Aro.
Koirat auttavat jahdissa, sudet ovat harmina
Punkalaitumen Metsästysseura käyttää jahdissaan apuna hirvikoiria. Sunnuntaina jahdissa oli mukana kaksi reipasta koiraa: Jyty ja Urho. Jytyä ohjaa Tuomas Laurila ja Urhoa puolestaan Janne Varila.
Lisäksi koko seurueella on käytössä kännykkäsovellus, josta metsästäjät näkevät sekä toistensa että koirien ajantasaisen sijainnin.
Koirien käyttöä rajoittaa kuitenkin sudet. – Meidän seuran alueet Punkalaitumenjoen eteläpuolella ovat Punkalaitumen susireviirin ydinaluetta, josta susihavaintoja tulee lähes päivittäin. Sinne emme laske koiria, vaan metsästys tapahtuu kyttäämällä tai ajoketjujahtina. Senkin alueen hirvikannasta on kuitenkin pidettävä huoli, kertoo metsästyksenjohtaja Juha Aro.
Toinen alue, jossa koiria ei lasketa irti on Pärnänmaan ja Hakasuon ympäristö, joka puolestaan kuuluu Huittisten-Rekikosken susireviirin ydinalueeseen.
– Susiin on jo muutaman vuoden ajan törmätty jahdin aikana molemmilla puolilla jokea, mutta onneksi koirat ovat saaneet olla niiltä rauhassa. Viime sunnuntainakin susi oli tullut koiran ja metsästäjän eteen, noin 20 metrin päähän, Navettakankaan Riuttasuolla.
– Emme laske koiria alueelle, josta on tehty susihavaintoja äskettäin. Jos jahdissa nähdään susi, pyritään koira välittömästi kytkemään ja jahti siirtämään toiselle alueelle, Aro summaa.
Yhteishenkeä jahdissa
Punkalaitumen Metsästysseuran hirvijahtiin osallistui viikonloppuna noin 40 henkinen seurue. Joukossa oli mukana sekä ensikertalaisia että kokeneita konkareita. Metsästyksenjohtaja Aro iloitsikin siitä, että joukko on hyvin moninainen ja mukana on myös nuorta verta.
Sunnuntain aamuvarhaisessa kokoontumisessa ilmasta oli aistittavissa innostusta, yhteisöllisyyttä ja sopivasti jännitystä. Myös pieni kilpailuvietti nosti päätään, kun passipaikkojen valintajärjestystä selvitettiin arpomalla. Vaikka viimeisinä passinsa valinneet manasivat arpaonneaan, päivän parhaat paikat paljastuivat todellisuudessa vasta seuraavien tuntien aikana.
Yksi lopulta hyvin paikkansa valinnut oli seurueen nuorin jäsen Ville Aapro, joka ryhmän kokoontuessa päivän kaatojen luokse esitteli muulle porukalle älykellonsa mittaamaa sykekäyrää. Käyrä teki komean piikin siinä kohtaa, kun hirvi oli tullut Aapron passille. – Kyllä siinä vähän jännitti, kun ekaa kertaa yksin passissa ja se hirvi tuli tuolta, Aapro naurahtaa.
Jos nuoret puhkuivat intoa, ei sitä puuttunut kokeneemmaltakaan väeltä. Aivan yhtä innokkaasti kertoi muille päivän kaadostaan hieman vanhempaa sukupolvea edustava Heikki Vanha-Kuitti, jonka passille hirviemo ja vasa olivat kaartaneet Annika ja Kalle Vesan passilta.
Ulkopuolisen silmin sunnuntain tihkusateinen ja lonkeronharmaa aamupäivä osoitti, että jahdissa on tärkeää saaliin lisäksi myös kokemusten jakaminen ja yhdessä tekeminen. Muutamalle onnekkaalle päivän kohokohta on hirven kaataminen, mutta hyvästä yhteishengestä ja jännittävistä tarinoista nauttivat kaikki.
Kaiken kaikkiaan Punkalaitumen yhteislupa-alueelle on myönnetty 39 hirvenkaatolupaa. Niistä 31 on jo jaettu alueen seurojen kesken ja 8 odottaa vielä ”lupapankissa”, josta ne voidaan myöhemmin jakaa yhteislupa-alueen hirvitihentymäalueille, kertoo luvat hakenut Tuomas Vähä-Jaakkola.




» Takaisin arkistoon