Kaikki palaa aikanaan
Lavatanssit, leveälahkeiset farkut, kissankellolamppu ovat tällä hetkellä suositumpia kuin aikoihin, erityisesti nuorten keskuudessa.
Sosiaalisessa mediassa näkee kuinka nuoret suuntaavat perjantai-iltaisin tanssilavoille nauttimaan kesäilloista, musiikista, tapaamaan ystäviä, tutustumaan myös uusiin ihmisiin. Tanssilavojen tunnelmaa jaetaan sosiaalisessa mediassa ja näin saadaan myös muut innostumaan ja lähtemään tutustumaan tähän vanhaan ja taas uuteen harrastukseen.
Muodissa näkyy menneen ajan henkeä. Vanhemmat muistavat leveälahkeiset farkut nuoruudestaan ja nyt niitä näkee jälleen katukuvassa. Ehkä pienillä muutoksilla, mutta kuitenkin niin samanlaisina, tunnistettavina. Toisilla ne herättävät muistoja omasta nuoruudesta ja toisille ne ovat uutta ja kiinnostavaa.
Kissankellolamput ovat myös kovinta huutoa ja niitä etsitään kuumeisesti kirpputoreilta. Jossakin kohtaa nämä lamput ovat ehkä jonkun kodissa tuntuneet niin aikansa eläneiltä ja nyt ne näyttävätkin taas kauniilta ja trendikkäiltä.
On hauskaa seurata miten harrastukset, muoti ja esineet kiertävät. Loppujen lopuksi varsin vähän syntyy jotakin uutta mitä ei olisi aiemmin jo jossakin muodossa ollut. Nuoremmille sukupolville asiat ovat uutta ja jännittävää. Näitä kaikkia niin lavatansseja kuin kirpputorilöytöjäkin voi tehdä lähellä. Kesä on täynnä mahdollisuuksia myös täällä omalla paikkakunnalla, nautitaan niistä ja tehdään löytöjä.