Viime viikon maanantaina liputettiin Eino Leinon kunniaksi.
Viime viikon maanantaina liputettiin Eino Leinon kunniaksi. Samalla tultiin juhlistaneeksi myös runon ja suven päivää.
Kesätoimittajan lapsuudenkodin ikkunassa roikkui pienessä puutaulussa seuraavanlainen lastenruno:
”Pienessä mökissä koivujen katveessa syntyi pikkuinen nalle. Hän ympärilleen katselee ja päättää lähteä maailmalle. Nalle etsii kotiaan, kiertelee pitkin ja poikin. Kunnes löytää luoksesi ja tuumii: tänne jäädä voisin”
Kun nykyään ihmiset muistavat ulkoa lähinnä sosiaalisessa mediassa leviävien lyhyiden klippien hokemia, tuntuu merkitykselliseltä osata edelleen lurauttaa ulkomuistista jotain muutakin kuin edellisviikolla trendanneen meemin sanoituksia, vaikka kyseessä olisikin vain lastenruno tai rippikoulussa päähän taottu Isä meidän -rukous.
Noin vain muutama yksinkertainen säe voi kulkea mukana vuosikymmeniä. Ne saattavat muistuttaa jostakin paikasta, hetkestä tai henkilöstä. Toisaalta yksinkertaisimmatkin säkeet saattavat tarjota syvällisiäkin elämänohjeita. Juuri moniulotteisuuteen perustuukin varmasti osittain runouden hienous.
Nallerunosta osaa vähemmänkin kulturelli tehdä tulkinnan, että koti muodostuu ihmisistä, ei niinkään paikasta. Voisi todeta, että ihan pätevä elämänohje kenelle vaan.
» Takaisin arkistoon