Viisiviikkoiset jalkapallon MM-kilpailut päättyivät sunnuntaina. Mutta mitä kisoista oikeastaan jäi käteen?
Viisiviikkoiset jalkapallon MM-kilpailut päättyivät sunnuntaina. Vaikka kisoja ei olisi aktiivisesti seurannutkaan, on niihin varmasti törmännyt jossakin. Ylen tietojen mukaan heidän kanavansa tavoittivat kisojen aikana yli neljä miljoonaa suomalaista. Eiköhän niihin jokunen punkalaitumelainenkin mahdu. Mutta mitä kisoista oikeastaan jäi käteen?
Kuumia puheenaiheita oli paljon ja moni niistä liittyi kaikkeen muuhun kuin itse peleihin. Kisojen alla puhututti tiettyjen maiden pelaajien ja tuomareiden vaikeudet saapua Yhdysvaltoihin ja liikkua siellä. Ja kun kerran Yhdysvalloissa oltiin, ei ilman Trumpiin liittyvää kohuakaan selvitty, kun valkoisen talon herra soitteli puheluita oman joukkueensa hyväksi. Peleissä itsessään oltiin kestoaiheiden, eli sääntöjen ja tuomaroinnin, äärellä. Videotarkastaminen ja pallojen sensorit ovat tuoneet uuden elementin nykyaikaiseen jalkapalloon.
Toisaalta, jos valitsee nähdä vain jalkapallon, eikä melua sen ympärillä, jää neljän vuoden välein järjestettävästä suurtapahtumasta käteen ennen kaikkea jalkapallon riemua, tähtipelaajien taituruutta sekä sankaritarinoita kentällä ja sen ulkopuolella. Ne inspiroivat jalkapallon ystäviä ympäri maailmaa pistämään nappikset jalkaan ja suuntaamaan pelikentälle.
Punkalaitumellakin on kesän aikana tarjottu kerhotoimintaa nuorille jalkapalloilijan aluille. Kesä- ja heinäkuun ajan Vartiolan kentälle on maanantaisin kokoontunut joukko iloisia ja innostuneita pelaajia. Esikuvien merkitys näkyy jo kauas nuorten peliasuista, kun kentällä viilettää milloin Lamine Yamal ja milloin Messi ja Ronaldo. Vaikka mestaruus ratkesi viime sunnuntaina, jalkapallohuuma jatkaa eloaan Vartiolan kentällä ja lukemattomilla muilla pelikentillä ympäri maailman.

» Takaisin arkistoon