Kunta järjestää palveluverkkoselvityksessä kaksi kuntalaisten kuulemistillaisuutta. Kerrankin on mahdollisuus vastata, kun kysytään.
Viime viikolla Pohjoisseudun ja Keskuskoulun vanhempaintoimikuntien edustajat kritisoivat kuntaa niukasta tiedotuslinjasta liittyen tekeillä olevaan palveluverkkosuunnitelmaan. Nyt kunta vastaa huutoon. Se järjestää 17. ja 18. marraskuuta kaikille kuntalaisille tarkoitetut kuulemistilaisuudet. Ilmeisesti myös koulujen oppilaita sekä koululaitoksen henkilökuntaa kuullaan asiassa.
Kuntalaisten palveluihin kajoaminen on herkkä aihe, joka nostattaa suuria tunteita. Helposti ajaudutaan tilanteeseen, jossa vallalle pääsevät kauhukuvat ja vastakkainasettelu. Ne vievät keskustelun valitettavan väärään suuntaan. Muutostilanteissa korostuvat johtajuus ja viestintä. Kumpiakin tarvitaan. Ilman niitä lähdetään kovin helposti ravitermein ilmaistuna ”laukalle”.
Kuntalaisesta, jolla ei esimerkiksi ole omia lapsia, saattaa palveluverkkoselvitys tuntua kaukaiselta aiheelta. Ei se minua koske, ajatellaan. Tosiasiassa suunnitelma lopputulemineen tulee vaikuttamaan tavalla tai toisella meihin jokaiseen. Siksi olisi suotavaa, että kerrankin toimisimme toisin, kuin Jorma Eton tunnetussa runossa ”Suomalainen” ja vastaisimme, kun kysytään.

» Takaisin arkistoon