Nyt on aika tehdä omenamehua.
Kotipuutarthureiden iloksi tänä vuonna saadaan runsas omenasato.
Omenoiden runsaudesta iloitaan myös Punkalaitumen 4H-yhdistyksen mehuasemalla. Puhelin on soinut, kun ihmiset ovat varanneet aikaa tuorepuristetun mehun valmistukseen. Töitä siis riittää, ja yhdistys saa tuloja toimintansa pyörittämiseen.
Moni hyvinvoinnistaan huolehtiva ihminen vannoo juuri tuorepuristetun omenamehun terveysvaikutuksiin.
Jokaisella on oma reseptinsä siitä miten ja kuinka paljon juomaa tulee nauttia.
Joku aloittaa aamunsa lasillisella mehua, toinen hörppää juomansa ennen lenkille lähtöä, ja kolmas nauttii lämmintä omenamehua illalla ennen nukahtamista. Neljäs herää yölläkin juomaan vielä yhden lasillisen mehua ihan vain sen vuoksi kun se on hyvää ja kun nyt tuli joka tapauksessa herättyä kesken unien.
Jokainen mehunjuoja on ihan yhtä oikeassa ja saa pitää tavoistaan kiinni.
Ennen flunssakautta ja pitkin talvea on omenamehun, niin kuin myös muiden marjojen ja marjamehujen, käyttäminen suositeltavaa. Niistä ihminen saa tarvitsemansa vitamiinit helposti ja maukkaasti. Niiden kerääminen puutarhasta ja luonnosta tuo hyvää mieltä ja antaa mukavasti liikuntaa.
Omenat ja marjat ovat myös mitä parhainta lähiruokaa.

» Takaisin arkistoon