Punkalaitumen susireviirillä elävä lauma on Luonnonvarakeskuksen DNA-analyysin perusteella keskenään niin lähisukuista, että Suomen riistakeskus esittää laumaa yhdeksi kiintiömetsästyksen kohteeksi. – Lisääntyvän parin välinen sukulaisuusaste on samaa luokkaa kuin puolisisarusten tai isovanhemman ja lapsenlapsen, kuvailee Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Mia Valtonen.
Suden kiintiömetsästys toteutettiin ensimmäistä kertaa kuluvan vuoden tammikuussa. Nyt Suomen riistakeskus esittää 1.12. alkavalla kaudella yhteensä 109 suden metsästämistä 18 eri alueelta. Punkalaitumen reviiriltä esitetään kaadettavaksi yhteensä kahdeksan sutta.
Kiintiömetsästysesityksen tehneen Suomen riistakeskuksen Satakunnan alueen riistapäällikkö Antti Impola perustelee esitystä nimenomaan Punkalaitumen susien lähisukulaisuudella. – Susien aiheuttamien vahinkojen ja turvallisuushuolien lisäksi metsästyksen kohdentamisessa otetaan huomioon myös susikannan geneettinen monimuotoisuus suuntaamalla metsästystä laumoihin, joissa lähisukulaiset lisääntyvät keskenään.
Merkittävä osa kiintiömetsästyksestä kohdistuisi Lounais-Suomeen, jossa susikanta on vahva. Punkalaitumen reviirin lisäksi kiintiömetsästystä esitetään lähialueilla Keikyän ja Stormin reviireillä.
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee esityksen pohjalta ministeriön asetuksen, jossa määritellään alueelliset metsästyskiintiöt suden metsästykselle. Suden metsästysaika Suomessa on 1.12.–10.2.
DNA-näytteet paljastivat lähisukuisuuden
Luonnonvarakeskus on jo useita vuosia kerännyt maamme susista DNA-tietoja. Niitä on saatu maastosta kootuista susien ulosteista. – DNA-näytteet ja -analyysit ovat avainasemassa paitsi reviirin lisääntyvän parin tunnistamisessa, myös sukulaisuuden määrittämisessä, kertoo erikoistutkija Mia Valtonen.
Hänen mukaansa Punkalaitumen reviirin lisääntyvä pari on ollut reviirillä vuodesta 2018 lähtien. Ensimmäiset DNA-näytteet niistä oli saatu jo edellisenä vuonna. Parin naaras on tullut Punkalaitumelle Närvijoki-Pörtomin reviiriltä ja uroksesta ensimmäinen näyte kerättiin Kankaanpäässä.
– Lisääntyvän parin sukulaisuussuhteesta ei tiedetty niiden näytehistorian perusteella, vaan lähisukulaisuus tuli esille tänä vuonna tehdyissä analyyseissa, joissa selvitettiin reviirien lisääntyvien parien sukulaisuutta, Valtonen sanoo.
Elinvoimaisuus ei saa heiketä
Mia Valtonen toteaa, että on kyse mistä tahansa lajista, liiallinen sukusiitos voi aiheuttaa sukusiitosheikkoutta. – Ruotsissa susia on tutkittu paljon Suomea enemmän. Sukusiitoksen on todettu aiheuttavan Skandinaviassa susipentueiden pienentymistä ja alentunutta pentujen selviytyvyyttä. Myös yksilöiden rakenteelliset epämuodostumat ovat mahdollisia.
– Susi kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen V lajeihin ja se edellyttää, ettei metsästys tai muu lajin hyödyntäminen vaaranna kannan suotuisaa suojelutasoa. Lajin elinvoimaisuus ei saa heiketä ja tämä koskee myös geneettistä elinvoimaisuutta. Susikannan monimuotoisuus on tärkeää, koska mikäli populaatio esimerkiksi kohtaa tauteja, geneettisesti monimuotoinen susipopulaatio selviää niistä paremmin. Geneettinen monimuotoisuus ylläpitää myös lajin niin sanottua evolutiivista potentiaalia eli kykyä sopeutua muuttuviin olosuhteisiin pitkällä aikavälillä.
Suomessa kaksi osakantaa
Suomen sudet ovat jakautuneet kahteen osakantaan, itäiseen ja läntiseen. – Läntinen osakanta on geneettisesti alhaisemman monimuotoisuuden kanta. Siitä löytyy selvästi enemmän sukusiitosta, mikä vähentää monimuotoisuutta.
Mia Valtosen mukaan tutkijoita kiinnostaa erityisesti se, miksei geenivirtaa läntisen ja itäisen osakannan välillä juuri ole. Koska tieteellistä vastausta kysymykseen ei vielä ole, hän pohtii asiaa yleisellä tasolla.
– Kun ensimmäiset sudet vaelsivat lounaaseen, alkoivat ne lisääntyä keskenään. Läntisessä Suomessa on hyvät ravintoresurssit, joten nuorilla susilla ei ole niin sanotusti tarvetta lähteä merta edemmäs kalaan, ja ne tyypillisesti löytävät kumppanin lähialueelta. Itäinen osakanta saa geenivirtaa rajan takaa Venäjän puolelta.
» Takaisin arkistoon