Kesäkuun väistyessä ja kelien lämmetessä moni suuntaa nauttimaan lomasta ja lämpimistä päivistä vesistöjen äärelle.
Edellistä kesää sävytti surullisen tiuha uutisointi rannoilla sattuneista hukkumistapauksista. Monilla paikkakunnilla tapausten kielimään laajempaan ilmiöön heikentyneestä uimataidosta reagoitiin tänä kesänä lisäämällä uimakoulujen saatavuutta tai parantamalla niiden saavutettavuutta.
Uimaopetuksen kysyntä onkin kasvanut viime vuosina. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla uimaseurojen järjestämien uimakoulujen paikoista taistellaan kynsin ja hampain. Moni on riippuvainen niiden tarjoamista mahdollisuuksista.
Punkalaitumella uinnin opetus on koulun, perheiden sekä kunnan järjestämien rantauimakoulujen varassa. Vaikka paikkakunnalla ei ole uimahallia tai sen myötä uimaseuraa, kiinnostuksen kasvu ns. virallista opetusta kohtaan näkyy myös täällä rantauimakoulujen suosion kasvuna. Tänä kesänä Punkalaitumen kunta onkin lisännyt uimakouluryhmiä suuren osanottajamäärän takia.
Syyt ilmiön taustalla ovat varmasti moninaiset, mutta kaiken kaikkiaan se kertoo ainakin siitä, että uimataitoa pidetään sen tarjoamien liikunnallisten mahdollisuuksien lisäksi tärkeänä turvallisuustaitona Suomessa.
Kesäkuun väistyessä ja kelien lämmetessä moni suuntaa nauttimaan lomasta ja lämpimistä päivistä vesistöjen äärelle. Rannoilla ja vedessä liikuttaessa turvallisuus ei kuitenkaan synny sattumalta. Uimataito on yksi tärkeimmistä taidoista, jonka voi oppia – ja jonka arvo näkyy usein vasta silloin, kun sitä todella tarvitaan.

» Takaisin arkistoon